maanantai 30. maaliskuuta 2015

74. Aluekisakausi avattu

Tosiaan sunnuntaina olimme vuoden ensimmäisissä aluekilpailuissa, kouluratsastuksen merkeissä Äimärautiolla. Oulun ratsastajien järjestämissä Pohjois-Suomen kouluhallimestaruuksissa. Kisoihin ei lähdetty mitään mitalia hakemaan, vaan hyvää rataa hyväksytyin pistein.

Aamu yhdeksältä lähdettiin ajamaan Äimärautiolle poni perässä. Kisoissa oltiin jälleen vähän aikasessa, joten laitettiin Syppe rauhassa valmiiksi, ja ylimääräistä aikaa jäi, ennen kuin lähdettiin kävelemään raviradan kautta verkkaa kohti. Verkassa poni ei ollut hyvä, mutta ei hirveän huonokaan, mutta pikkuhiljaa parani ja lopussa olikin jo hyvä. Kahta ratsastajaa ennen omaa suoritusta vaihdoin toppatakin poissa ja ponilta käärittiin pintelit poissa. Kävelin hetken ja ravasin vielä ennen radalle menemistä.

Kaikki kuvat (c) Silja Puhakka




Heti kouluaitojen sisäpuolella syppe jännittyi aika paljon, eikä liikkunut enää niin rentona ja reippaaasti. Ratsastin Ponien Pohjois-Suomen hallimestaruusluokassa, ja ratana oli Helppo B nuorten hevoste kenttäohjelma. Keskiravissa Syppe ei oikein lähtenyt liikkeelle kuten normaalisti, eikä keskikäynti ollut niin rentoa kuin yleensä. Laukka ja muut ravi- ja käyntiosuudet menivät ihan hyvin. tosin nekin jänittyneesti, varsinkin alkuohjelma laukkaan asti. Mutta laukan jälkeen Syppe meni jo aika rennosti loppuradan. 




Prosentteja ohjelmasta tuli 57,292, eli edistystä viimekertaisiin aluekisoihin on tapahtunut, ja vielähän sitä ehtii treenaamaan ennen tämän vuoden pääkisoja ;) Ja jos joku ajattelee, että olemmeko enemmän suuntautunut kouluratsastuksen puollelle, niin vastaus siihen on ei. Yhä ollemme enemmän estekisoja, kouin koulukisoja kiertävä ratsukko, vaikka nyt keväällä koulukisoja onkin ollut runsaammin. 

Mitä mieltä olette tällaisesta lyhyemmästä postaukseesta?
Entä ovatko lyhyemmät vai pidemmät postaukset enemmän mieleesi?

Ja vielä sellainen juttu, että muistakaahan kaikki tämän postauksen lukijat vastata
 oikeassa reunassa sijaitsevaan kyselyyn! :)


keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

73. Abc:n kisat ja pienimuotoista tiedottelua

Nyt on taas päässyt pari viikkoa hurahtamaan ilman bloggerin aukaisemista, 
mutta nyt taas kirjoitusvimma iski ja saatte postausta!

Niinkuin edellisessä postauksessa mainitsinkin, niin 15.3 oli Abc tallilla harjoitusestekisat joissa starttasimme 80 ja 90cm. Kisapaikalla oltiin (kerrankin) ajoissa, joten poninhoitaja jäi taluttelemaan Syppeä kentälle ja minä kävin opettelemassa radan ratapiirroksesta ja jäin maneesiin katsomaan tuttujen ratoja. Vähän myöhemmin saatiin syppe karsinaan, koska meillä oli noin tunti aikaa ennen kuin pääsisimme maneesiin verryttelemään. Kävimme Ronjan kanssa tutustumassa jo 60cm radankävelyssä rataan, koska rata oli sama kuin muissakin luokissa ja Ronja meni nuoremmallaan ponillaan tämän luokan.  

Kun 80cm toinen verkkaryhmä meni verryyttelemään, niin menin kävelemään
vielä kentälle hetkeksi, ennen kuin siirryin maneesin puolelle 

oli näköjään aika hauskaa :D ©Fanni Korhonen
 Verryyttely järjestettiin siis ryhmissä kisaradalla, ja olin viimeisessä ryhmässä. Syppe oli ihan hyvä ensimmäiselle esteelle asti, kunnes ongelmat alkoivat... Ensimmäiselle pikkupystylle tuli tosi huono lähestyminen, jonka johteesta hyppykin oli mitä huonoin. No, uusi yritys ja lähestyminen oli  jo kohtalainen ja hyppy ihan OK. Pysty nousi korkeammaksi ja tälläkertaa hyppy onnistuikin jo ihan hyvin ja seuraavalla kerralla jo hyvin. Sunnan vaihdos ja hyppy lähti taas vähän liian kaukaa. Pari kertaa uudestaan eikä hyppy muuttunut mihinkään. Sitten este nousi okseriksi. Normaali hyvä lähestyminen, mutta poni päättikin ponnistaa hyppyn yhden laukan liian kaukaa, jolloin ratsastajalla tuli jo ongelmia kyydissä pysymisen kannalta. Uusi yritys ja hyppy lähti entistä kauempaa, ja siinä pitikin jo tosissaan sinnitellä kyydissä kun istuin jo alastulossa ponin sään päällä. Otin raviin, kayntiin, ja seisitiin hetki paikallaan, ennen kuin edes lähdettiin kohti estettä. Nyt hyppy olikin jo vähän parempi, mutta edelleen liian kaukaa. Neljännellä kerralla ponnistuspaikka oli jo lähellä normaalia. Ravailin hetken ympäri maneesia taivutellen ja siirtymisiä tehden, mutta ennen rataa otettiin vielä yksi okserihyppy, joka olikin jo aika normaali. 

Kun luokka jatkui, olin ensimmäinen lähtiä verkkaryhmästäni. Tervehdin tuomaria, sain lähtömerkin, tein ympyrän ja lähdin kohti ensimmäistä estettä. Rata ei sisältänyt yhtään sarjaa, vain kolmen-, viiden-, ja seitsemän laukan linjat ja erillisiä pystyjä ja oksereita. Rata meni hyvin, tosi hyvin ja kaikki tiukat kurvitkin onnistuivat suunnitelmien mukaan. Maalilinjan jälkeen poni sai kunnon taputukset. Loimi niskaan ja kentälle odottelemaan seuraavan luokan alkua. Kentällä kuulinkin kuulutuksen, jossa sanottiin luokan sijoittuneet. Yllätyksenä kuulinkin oman nimeni ensimmäisenä, eli olimme voittaneet koko luokan!

Kun oltiin jonkin aikaa kävelty ulkona ihanassa auringonpaisteessa, niin pääsimme jo takaisin maneesiin 90cm verkan merkeissä. Tällä kertaa poni oli tosi hyvä verkassa. Yksi pikkupysty, sitten este nosettiin, ja yksi hyppytaas riitti. Ravailin ja kävelin odottaessa verkkasuunnan vaihtumista. Tosiseen suuntaan taas yksi kerta riitti pystylle, jonka jälkeen se nostettiin okseriksi, jolle ei tullut enää ihmeloikkia, vaan aivan normaaleja 90cm okserihyppyjä. Okseria tulin pari kertaa, jonka jälkeen aloinkin jo valmistautumaan lähtövuorooni. Olin jälleen verkkaryhmäni, eli koko luokan ensimmiäinen, joten jäin suoraa radalle näyttämään vielä kaksi vähän erikoisempaa estettä. Pystyn, jossa oli valkoinen lankku esteen välissa ja toisen pystyn, jossa oli musta lankku vinottain esteen välissä.

© Sofia Nutivaara

Jälleen sama juttu ennen radan alkua. Koko rata oli hyvä ensimmäisen vaiheen toisiksi viimeiselle esteelle asti, eli mustalle lankulle, jota Syppe katsoi jo kaukana kaarteessa. Kielto. Uusi yritys, ja nyt poni laukkas jo ilman ylimmääräistä tuijotteluja mutta lähempänä estettä pää nousi ja töks ja hylätty. No, kolmannellahan sitä yli sitten vasta mentiin, ja kun oli kyseessä harjoituskilpailut, niin sain jatkaa radan loppuun. Tottakai hylätty rata aina aluksi ärsyttää, mutta se ärsytys kesti vaan maneesin ovelle asti, kunnes tajusin kuinka hyvin kisat olivat muuten menneet.

tämä, ja alempi kuva © Ronja Vekki


Niin, ja sitten sitä ilmoitusluonteista asiaa. Eli tästä päivästä lähtien saatte postauksia joka keskiviikko ja sunnuntai! (joskus poikkeuksina lomat!) Joten nyt saan aina paremmin itseni raahattua koneelle ja kirjoittamaan, nimenomaan kirjoittamaan tänne kaikkea, mitä teemme!  Ja sitten vielä sen verran, että menin ja ilmoitin itseni ja ponin 29.3 eli tulevana sunnuntaina oleviin koulukisoihin. Eikä ihan tavallisiin sellaisiin vaan ihan aluehallimestaruuksiin! Joten toivotaan etten olisi ihan viimeinen koko luokassa :D

nauratti taas vaihteeksi

ponin pää näyttää tässä tosi tummalle

tiistai 3. maaliskuuta 2015

72. Vuoden ensimmäiset hypyt!


Tänään päästiin otsikon mukaisesti aloittamaan tämän vuoden estetreenit. Miksikö en ole sitten hypännyt kahtena ensimmäisenä kuukautena?  Kenttä on olut aika hyvässä kunnossa, mutta Takkulan puomit ovat olleet lumipeitteen alla, eikä maneesillekkaan olla päästy syystä tai toisesta. Saimme kuitenkin kaivettua takkulan puomit tässä viikko sitten metrin lumihangen alta, ja tietenkin heti seuraavana päivänä ilma lauhtui nollan alapuolelle ja yöllä pakastui, joten kenttä jäätyi.
Siinä ei sitten kovin hypäämään päässyt.

 
Ainuita kuva Sypesä, jossa se on tarhassa, ja jopa suht edustavana! kesä 2014




 Tänään tiistaina kipiteltiin aamupäivällä Sypen kanssa Virpitallien maneesille estevalmennukseen. Maneesilla ehdittiin jonkun aikaa kävellä ennen kuin Ronja, jonka kanssa hyppäsin, saapui maneesille molempine poneineen. Alettiin pikkuhiljaa ravailemaan. Syppe tuntui olevan ihan kuulolla ja mukavan notkea. Ravailtiin samalla myös pareja puomeja. Laukattiin molempiin suuntiin ja alettiin hyppäämään.

Aloitettiin ensin ihan raviristikolla, joka oli molempien ponejen mielestä hurjan jännä/hauska hypätä. (johtuen siittä, että molemmilla poneilla ollut esteistä 3-4kk taukoa) Mentiin ristikkoa ensin pari kertaa ravissa ja sitten laukassa. Tämän jälkeen vaihdettiin suuntaa ja hypättiin noin 60cm porttia. Tätäkin mentiin parin otteeseen, ennen kuin alettiin tulemaan rataa.


Toinen melko edustava kuva, tosin yhteiskuva rakkaan ystävän heinäläjän kanssa kesä 2014



Ensimmäinen lyhyt rata alkoi portti-pysty linjalla, jonka jälkeen okseri ja pysty-okseri sarja. Korkeutta tällä lyhyellä radalla oli noin 70-80cm. Sitä tultiin pari kertaa välillä vähän muunnellen tehtävää. Tämän jälkeen Syppe sai hengähtää hetken. Seuraava rata alkoi okserilla, jonka jälkeen sama portti-pysty linja, okseri, pysty-okseri sarja sitten aika tiukka käännös pelkälle portille ja vielä kerran okseri. Tämä rata oli noin 90cm. 15.3 on naapuritallilla harjoitus estekisat, joihin aion mennä hyppäämään 80 ja 90cm. Eli jos sitä ennen ei mitään postausta tule, niin viimeistään kisoista sitten kirjoittelen.


Pikku nelivuotias Seraffiina-vintiö, jota myös tänään pitkästä aikaa hoidin kesä 2014


Ensimmäinen postaus ikinä, jossa olen käyttänyt ns. "kuvituskuia" .
Kun ei oikein maneesissa kuvailu onnistunut, niin tälläistä tällä kertaa.


Mitäs piditte tästä postauksesta?
 Kommenttia vain tulemaan :)