sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Kesäkertaus


Epäaktiivinen bloggaaja ilmoittautuu... Syksy on aina blogin osalta tosi hiljaista aikaa, kun koulu tuottaa turhaa päänvaivaa kaiken lukemisen ansiosta ja tallille pääsee vasta myöhään ja sieltä kotiin vielä paljon myöhemmin, jolloin koneen aukaisu, saatikaan blogin kirjoitus ei käy pienessä mielessäkään. Asiaa ei yhtään helpota sekään, että illat alkavat hämärtyä päivä päivältä aikaisemmin ja kuvista tulee surkeita huonon valon ansiosta, jos kuvaajaa edes sattuu olemaan, enkä minä ole sitä tyyppiä, joka kirjoittaa blogiin ainuttakaan postausta ilman hyviä kuvia.

Kuitenkin tänään selailin tämän vuoden aikaisempia postauksia, ja esille tuli alkukesästä tekemäni summer bucket- lista, joka olisi hyvä käydä nyt läpi ja katso, mitä on saatu kesällä toteutettua.




S U M M E R   B U C K E T   L I S T   2 0 1 6 :



[x] ole hereillä 24 tuntia putkeen

-varsinkin alkukesästä oltiin monesti kavereiden kanssa meillä yötä, tai oikeastaan meidän leikkimökissä, joka oli vuorattu patjoilla ja oltiin koko yö pihalla tai muuten vaan valvottiin. Seuraava päivä olikin sitten pelkkää tuskaa, ja yliväsymistä oli havaittavissa...


[x] ole viikonlopun kestävällä kisareissulla
- tämä kohta toteutui ihan kolmeen kertaan! Meidän ensimmäiset kisat Torniossa, Rovaniemen kisat, joissa tosin oltiin vain Perjantai ja Lauantai, sekä tietysti Venetsialaiset elokuun lopulla, jos ne vielä kesään lasketaan

[ ] käy aiankin yhdet koulukisat Nanan kanssa
-tämä kohta ei toteutunut, mutta ehkä ensivuonna eksytään naapuritallille kouluaitoihin.





[x] Ole tallilla yötä 
- monen monta kertaa oltiin tallilla yötä, niin kuin joka kesä tähän asti ollaan oltu, varsinkin silloin, kun oltiin lupauduttu tekemään aamutalleja. 


[x] käy paljon uittamassa ja laukkamaastoissa
- käytiin! uittoreissut on aina yhtä hauskoja, varsinkin, kun ponit ovat aina niin innoissaan vedestä ja sukeltelevat vain menemään. Maastoilu on myös kiva vaihtelua normaaliin kentällä pyörimiseen, ja lähes aina usein annetaan vain ponien mennä niin lujaa kuin haluavat, kun meillä on niin hyvät maastot ja pitkiä laukkasuoria juuri sitä varten.


[x]  ratasataa myös poneilla
-poneilla ratsastin taas paljon, jopa Sypen selkään eksyin pariin otteeseen.






[x] käy yöuinnilla
- juhannuksena käytiin tallin lähellä uimassa, noin kahdentoista aikoihin, eli suoritettu.


[x] tee videopostauksia
- Kalajoelta tehtiin pitkä videopostaus, mutta toinen osa ei ole päässyt vielä julkaisuvaiheeseen saakka. Ensimmäisen osan löydät tästä, Ronjan kanavalta.


[x]  ratsasta ilman satulaa Nanalla
- kerran ilman satulaa, ja monta kertaa eri paksuilla huovilla ja lampaankarvapehmusteilla, eli suoritetttu!


[x] Ja mikä tärkeintä, nauti ihanasta kesästä ja lomasta!
- kesästä nautittiin taas täysin siemauksin, varsinkin niistä ihanista lämpimistä päivistä, jota tällekkin vuodelle saatiin mukavan paljon kaiken sateen ja kylmyyden lisäksi.





Mitä tykkäsitte näistä erikoisemmista postauksista? 
Olisi myös kiva kuulla, miten teidän kesä meni?


3 kommenttia:

  1. Kivasti toteutit tämänkin postauksen! Itse pidän erikoispostauksista, kivaa vaihtelua muihin tavallisempiin postauksiin :)

    VastaaPoista
  2. Kivoja tällaiset, saisit tehdä enemmänkin erikoisempia postauksia! :)

    VastaaPoista